Koodilla 'EKAOSTO2023' ensimmäisestä ostosta -15 % ale. Koskee kaikkia tuotteita.
Ei koske toimituskuluja. Alennuksia ei voi yhdistää.
Sinä olet myyjä ja myymme puolestasi. Myymme tavarat luovuttamassasi kunnossa, jolloin onkin hyvä ymmärtää -> siisti, ehjä ja toimiva tavara myy nopeammin ja korkeampaan hintaan kuin likainen tai pienvikainen. On tärkeä tietää, että palveluumme ei kuulu tavaran siivous, entisöinti tai korjauspalvelu. Valokuvausta varten pienen tahranpoisto tai pölyt tavarasta poistamme, mutta sohvan tekstiilipesu tai pöydän jalkojen kiristys ei sisälly normaaliin palveluumme.
Myynnillä on mekaniikka. Olemme tehokas myyntipaikka, jonka kautta kodin irtaimiston eri tavarat löytävät usein uuden kodin. Meillä on kymmenien tuhansien käytettyjen tavaroiden myyntikokemus ja data, jota käytämme hyväksi hinnoittelussa ja myynnissä. Tavaroiden kierto varmistetaan järkevällä hinnoittelulla ja mikäli tavara ei myy, sen hintaa lasketaan asteittain, jotta uusi koti löytyy.
Tavaran lähtöhinta perustuu parhaimpaan ymmärrykseemme; siitä, mikä tavara on sekä tavaran laadusta ja kunnosta. Lisätiedoilla voit auttaa hinnoitteluamme. Erikoisissa arvotavaroissa käytämme asiantuntija-tukea.
Myönnämme, että virheitä sattuu, koska käsittelemme satoja, hyvin erilaisia, eri ikäisiä tavaroita viikossa. Apusi tässäkin on tarpeen; Mikäli sinulla on tavaroiden historiatietoja, mallimerkki tai alkuperäinen hinta ja/tai ikä tiedossa, välitä tietosi meille, ne auttavat meitä määrittämään hinnan tarkemmin. Helpoin keino on kiinnittää post-it lappu tavaraan tietojen kera.
Mikäli tavara ei jostain syystä myy eli markkina sen “hylkää”, kierrätämme sen asianmukaisesti kumppanimme Remeo Ympäristöpalvelujen avulla. Myynti pyritään toteuttamaan kolmen kuukauden kuluessa.
*Tiedoksi: Myyntikelpoisista tavaroistamme, joiden lähtöhinta on 50€ tai enemmän, 96% myynti on onnistunut palvelussamme (data 12/2022) Lähtöhinnoista saamme kaikessa tavarassa keskiarvoisesti noin 77%.
Myyntituotto on myyntisumma, josta on vähennetty myynnin transaktiokulut (11,8%) sekä mahdolliset tavarakohtaiset kulut (pienkorjaus tai siistiminen myyntiin).
Transaktiokululla katetaan palveluntarjoajan maksamien pankkien ja maksunvälittäjien kulut, varastoinnin, vakuutusten, hallinnoinnin sekä markkinoinnin yleisiä kuluja.
Myymme tavaroitasi monikanavaisesti. Olemme yksi Suomen tehokkaimmista 2nd hand myyntipalveluista ja siihen on syynsä: Myymme laajalla skaalalla kodin irtaimistoa ja tavara vaihtuu nopeaa tahtia. Käytämme markkinointiin paljon resursseja ja myymme monikanavaisesti. Saamme usein tavaroista paremmat keskihinnat kuin yksityinen myyjä.
Käytämme myynnissämme useita myyntikanavia; verkkokauppamme, Tori.fi, Facebook, Instagram, Google-kauppa, huutokauppakumppanimme Hagelstam, suorat kontaktimme sekä oma myymälämme Espoossa. Lisäksi ostajat saavat meiltä helpot palvelut ostoa varten; kotiinkuljetus, toimitukset, kassapalvelut sekä osamaksu.
Olemme ostajille luotettava kauppapaikka, myymme jopa yli 500 tavaraa viikottain.
Hyväksytään |
Hylätään |
|
Sohvat, nojatuolit, rahit tms |
x |
(hylätään herkemmin iästä, liasta, tahrasta johtuen, koska hygieniatavara) |
Sängyt, patjat |
x |
(hylätään herkemmin iästä, liasta, tahrasta johtuen, koska hygieniatavara) |
Hyllyköt, kaapistot |
x |
isokokoiset, vaatekaapit/-kaapistot, osissa olevat, kiinteästi asennetut, vaaleat koivun väriset tai tummat hyllyköt (tapauskohtainen arvio) |
Ruokapöydät, tuolit |
x |
|
Muut pöydät |
x |
|
Kaapit, vitriinit, tasot tms |
x |
|
Kodinkoneet |
x |
likaiset, hajuhaittaiset, sähkövikaiset, itse korjatut |
Viihde-elektroniikka, Televisiot, muu elektroniikka |
x |
mikäli salasanoja, lukituksia tms todetaan laitteissa |
Tietotekniikka ja laitteet |
x |
mikäli salasanoja, lukituksia tms todetaan laitteissa |
Vintage elektroniikka ja laitteet |
x |
vialliset |
Pihakalusteet, grillit |
x |
ei terassipuita, painekyllästettyä puuta |
Kuntoilu ja liikunta / ulkoiluvälineet |
hyväkuntoisina |
ei vaatteet, asusteet, ei osina olevia (esim. teltat) |
Keittiölaitteet, pienlaitteet |
vain siisteinä |
|
Sisustustavarat |
x |
|
Arvometalli |
x |
|
Taulut ja taide |
kuvamatrikkelitaiteilijat |
sisustuskuvat, tuntemattomat taiteilijat, kanvaasit tms |
Design |
x |
|
Valaisimet |
x (toimivina) |
(jos sähkövikaa, paikkauksia) |
Sisustustavarat |
x |
|
Pyörät |
vain ehjät ja toimivat |
vialliset, lukitut |
Ryijyt, itämaiset matot, arvomatot |
x |
|
Aterimet, lautaset, lasit, kupit |
x (sarjat, hyvä kunto) |
kuluneet ja yksittäiset kierrätetään |
Antiikki |
x (jopa vialliset) |
|
Lelut ja lastentavarat |
myyntiin vain siistit huonekalut tai brändätyt (esim. stokke) tavarat. |
x |
Toimistokalusteet |
(ota yhteyttä) |
x |
Työkalut, työkoneet |
x |
|
Korut, laukut, asusteet |
(vain jos arvotavara) |
x |
Käyttämättömät tavarat |
x |
Hyväksytään |
Hylätään |
|
Varaosat, puretut kalusteet |
Puretut kalusteet jos kokonaisuudesta kuvat, mittatiedot / kasausohjeet löytyvät |
x |
Aseet, ampumatarvikkeet |
x |
|
Kiinteästi asennetut kalusteet, liukuovet, ikkunat, ovet |
x |
|
Remonttitavarat (laudat, kaakelit, maalit tms) |
x |
|
Kirjat, CD, VHS, DVD, Blu-ray |
x LP levyt, maksamme 0.5€/levy (lukuunottamatta klassinen, lasten LP:t, ooppera tms arvoton levy) |
x |
Ruokatuotteet, kulutustavarat, viim. käyttöpäivämäärällä varustetut tuotteet |
x |
|
Autotarvikkeet |
x |
|
Vanhat pianot |
x (sähköpianot, pienet urut) |
x (puupianot, isot flyygelit) |
Keittiökokonaisuus |
Vain tapauskohtaisesti erillissopimuksella. Irralliset kodinkoneet hyväksytään. |
x |
Vaatteet ja tekstiilit |
x |
|
Matot, verhot, turkikset, täytetyt eläimet, metsästetyt nahat tms |
x |
|
Toimistokalusteet tms yritystavarat |
x mikäli tavarat voi myydä kotikäyttöön, ota yhteyttä |
x |
Lasten lelut ja tavarat |
x |
|
Turvallisuuteen liittyvät käytetyt tavarat (kypärät, turvaistuimet, turvaportit yms.) |
x |
|
Eläimiin liittyvät tavarat |
x |
|
Vialliset tavarat, sähkö ja elektroniikka |
x |
|
Käsittelyssä hylätty tavara kierrätetään välittömästi. Emme valitettavasti pysty varastoimaan tavaroita odottamaan esimerkiksi takaisin noutoa, joten ethän luovuta tavaroita palveluumme, joista et ole valmis luopumaan. Käsittelemme kymmenien eri asiakkaiden satoja tavaroita viikottain, joten päätöksiä tehdään nopeasti ja kierrätykseen (hyväntekeväisyys tai kiertojäte) valikoidut tavarat etenevät välittömästi.
Myyjä/luovuttaja (sinä) |
Tavararahaksi |
|
Tavaroiden siistiminen myyntivalmiiksi |
x |
|
Tavaroiden pakkaus laatikoihin ja suojaus. Valmiina noutoon ja kuljetukseen |
x |
Lisäpalvelu |
Esteettömän noudon varmistaminen |
x |
|
Tavara ehjä (ruuvit ja pultit kiristetty, osat paikoillaan) |
x |
|
Tavara toimiva (sähkölaitteet, mekaaniset laitteet, laitteet joissa osia) |
x |
Kuntotarkastus |
Sähkölaitteen turvallisuus |
x |
|
Tavaroiden kantaminen, nouto ja kuljetus* |
(tavarat voi tuoda) |
x (veloitukseton, kun tavaraerän myyntiarvo yli 500€*) |
Tavaroiden listaus ja tunnistaminen |
Tunnistustuki / lisätiedot asiakaspalvelun mailiin |
x |
Tavaroiden hinnoittelu |
x |
|
Tavaralistan tarkistus ja hyväksyntä |
x |
|
Myyntiin asettaminen, varastointi ja markkinointi |
x |
|
Asiakaspalvelu, yhteydenottojen käsittely |
x |
|
Maksuliikenteen järjestely |
x |
|
Myyntitilanteen ylläpito |
x |
|
Maksun tilitys |
Tilityspyyntö |
x |
Kierrätykseen kuljetus ja sen järjestäminen |
x |
|
Tavaran luovuttaminen /toimittaminen ostajalle |
x |
Saat Tavararahaksi palvelun avulla erinomaisen avun vaikeaan tilanteeseesi.
– Ostaja saa kuljetus-, toimitus sekä osamaksupalvelut luotettavasta kauppapaikasta
Kirjaudu asiakastilillesi ja voit sieltä katsoa myyntituottosi ajankohtaisen tilanteen ja katsoa tilillesi kertyneen “tilitettävää” summan. Voit pyytää kerran kuukaudessa tilityksen yhdellä painalluksella. Tilitykset tehdään kerran kuukaudessa, tilityspyynnön jälkeisen kuukauden 20. päivä. Huomioithan ostajan kaupan peruutusoikeuden (eli tilityksen karenssin) 14pv myynnin toteutumisesta.
Palvelumme ei sisällä korjaus tai entisöintityötä. On hyvä huomioida, että myymme myyntiin luovuttamasi tavaran siinä kunnossa, miten sen luovutat. Vialliset tai likaiset tavarat luokittelemme jätteeksi ja niistä aiheutuu tilillesi jätekulu.
Emme entisöi tavaroita. Myymme design pöytäsi siinä kunnossa, missä sen meille luovutat. Riippuen tavaran kunnosta ja kyseisen designin kysynnästä arvioimme tavaralle hinnan ja myymme sen siinä kunnossa, jossa saamme sen käsittelyymme.
=” “<="" p="">
=”” autamme=”” sinua=”” kierrättämään=”” kaiken,=”” haluat,=”” että=”” viemme=”” pois=”” -=”” asianmukaisesti.=”” se=”” tarkoittaa,=”” myös=”” myyntiin=”” kelpaamattomat=”” tavarat.=”” kelpaamaton=”” on=”” tavara,=”” jolla=”” ei=”” ole=”” myyntiarvoa=”” tai=”” kuulu=”” tavaroihin,=”” joita=”” palvelussamme=”” myymme.=”” <=”” li=””>