🤝 Yhdessä helpommin 🤝

Asunnon 🏡  tyhjentäminen on monelle iso ja tunteikas ❤️ urakka – oli kyse sitten muutosta, elämänmuutoksesta, ikääntyvän läheisen kodin järjestämisestä tai perhepiirissä tapahtuneesta menetyksestä. Läheinen ei välttämättä tiedä, mistä aloittaa tai miten valtava määrä kaapeista ja varastosta tulevaa tavaraa kannattaa  myydä ja kierrättää.

Tässä kohtaa juuri sinä voit olla suuri apu.

1. Aloita kuuntelemalla ja kartoittamalla tilanne yhdessä
Ennen kuin yhtään tavaraa siirretään, on hyvä pysähtyä yhdessä miettimään:Mikä on aikataulu?Miksi asunto tyhjennetään?Mitkä tavarat ovat tunnearvoltaan tärkeitä?Onko myytävää tai lahjoitettavaa hyväntekeväisyyteen?Onko voimia ja aikaa tehdä itse vai tarvitaanko apua?

Omatoiminen tyhjennys houkuttelee monia, mutta läheinen voi olla tilanteessa liian kuormittunut. Pelkkä suunnitelman tekeminen voi olla jo suurena apuna.


2. Luo selkeä ja realistinen suunnitelma
Kun kokonaiskuva on selvillä, on aika tehdä konkreettinen suunnitelma. Voitte jakaa projektin esimerkiksi seuraaviin vaiheisiin:
Säilytettävät tavaratMyytävät tai arvioitavat tavaratKierrätettävät ja lahjoitettavat tavaratJätteet ja poistettavat tavarat
Yksinkertainen järjestys auttaa työn etenemiseen. Tarvitsette paljon laatikoita ja merkitsemisvälineitä. 📝

3. Huomioi tunnearvo ja anna tilaa tunteille
Moniin tavaroihin liittyy muistoja ja tarinoita – kuitenkin tavarat ovat vain tavaroita. Tässä vaiheessa läheisesi tarvitsee sinua tekemään päätöksiä. Muistot säilyvät hyvin valokuvissa ja valituissa esineissä – kaikkea ei voi säilyttää.
Voit auttaa läheistäsi:
Antamalla aikaa päätöksilleJakamalla muistot yhdessä työn edetessäRohkaisemalla, mutta olematta painostavaMuistuttamalla, että tärkeimmät muistot eivät ole sidottuja esineisiin
Yhdessä tehdyissä päätöksissä tunteet on helpompi käsitellä.

Palvelupaketit apunasi
Tavara Rahaksi on kierrätysammattilainen, joka auttaa hoitamaan irtaimiston kierrätysvalinnat puolestasi. Kun asunnosta on viety tunnearvoltaan tärkeät esineet, voimme hoitaa siitä eteenpäin kaiken kierrätystyön loppusiivoukseen asti.

Irtaimisto sortataan: myytäviin, lahjoituksiin ja kierrätykseen – vastuullinen toimintatapamme on myös luontoystävällinen.

Kierrätystyö maksaa, mutta kattavan myyntipalvelumme avulla rahaa tulee takaisin. Moni asiakkaamme jää plussa puolelle. Asiakastyytyväisyytemme on 4.5 / 5. Tehokas ja läpinäkyvä palvelumallimme on ainoa Suomessa.


Vastaa

Discover more from Tavara Rahaksi

Subscribe now to keep reading and get access to the full archive.

Continue reading