Miksi roskalava voittaa edelleen kiertotalouden?

Elämme maailmassa, jossa vastuullisuus on jokaisen yrityksen juhlapuheissa ja kuluttajien arvomaailman kärjessä. Silti arkirealiteetti on karu: päivittäin tuhansia kiloja täysin käyttökelpoista tavaraa – toimistokalusteita, kodin irtaimistoa ja elektroniikkaa – päätyy jätelavoille ja murskaimiin.

Miksi ehjä ja arvokas tavara muuttuu jätteeksi juuri sillä sekunnilla, kun se käy omistajalleen tarpeettomaksi? Ongelma ei ole halun puute, vaan järjestelmässä oleva valuvika.

1. Kitka on kierrätyksen suurin vihollinen

Kierrättämisen suurin ongelma on, että se tuntuu vaikeammalta kuin hävittäminen.

Kun yritys muuttaa tai kotitaloudessa tapahtuu suuri elämänmuutos, aika on kortilla. Roskalavan tilaaminen vaatii yhden puhelinsoiton tai verkkolomakkeen täytön. Sen jälkeen ongelma on fyysisesti poissa silmistä.

Samaan aikaan tavaran myyminen vaatii:

• Tuotteiden kuvaamista ja listaamista.
• Markkina-arvon arviointia.
• Ostajien kanssa viestittelyä ja tinkimistä.
• Logistiikan ja noutojen järjestelyä.

Kun vastakkain on kaksi tuntia työtä (hävittäminen) ja kymmeniä tunteja epävarmaa säätämistä (myyminen), tehokkuus voittaa ekologisuuden lähes aina.

2. Tasearvot ja kirjanpidon harha

Yritysmaailmassa ongelma on myös rakenteellinen. Kirjanpidossa kalusto vanhenee ja menettää arvonsa paperilla, vaikka se olisi fyysisesti uudenveroisessa kunnossa.

Kun kallis design-pöytä on poistettu taseesta ”nollan arvoiseksi”, yrityksellä ei ole taloudellista kannustinta käyttää aikaa sen myymiseen. Päinvastoin, tavaran hävittäminen on kirjanpidollisesti selkeä suoritus: se kirjataan kuluksi ja prosessi on ohi. Järjestelmämme suosii lineaarista ”osta-käytä-hävitä” -mallia, koska kiertotalouden hallinnollinen vaiva syö usein siitä saatavan pienen myyntivoiton.

3. Logistiikan puuttuva lenkki

Meillä on loistava järjestelmä jätteiden lajitteluun. Kotona tehdään jo monia jakeita ja yrityksien pihaltakin voi löytyä erilaisia lavoja. Meiltä puuttuu yhtä tehokas järjestelmä uudelleenkäytön logistiikkaan.

Jäteasemat on suunniteltu ottamaan vastaan massaa, joka murskataan tai poltetaan. Niitä ei ole suunniteltu säilyttämään tavaran arvoa. Kun tavara kerran nostetaan lavalle, sen arvo romahtaa nollaan: se naarmuuntuu, kastuu ja muuttuu materiaaliksi. Puuttuu ”puskuri”, joka poimisi arvokkaat resurssit talteen ennen kuin ne rinnastetaan polttoaineeseen.

4. Arvon tunnistamisen vaikeus

Suuri osa käyttökelpoisesta tavarasta päätyy jätteeksi yksinkertaisesti siksi, ettei sen arvoa tunnisteta. Yrityksen varastossa lojuva kymmenen vuoden takainen kaluste-erä nähdään vain tilanviejänä, itselle turhana ja hidasteena. Ilman asiantuntemusta on vaikea nähdä, että jollekin toiselle yritykselle tai kuluttajalle tuo sama erä voisi olla hyvä ratkaisu.

Lopputulos: Resurssien haaskaaminen on valinta

Se, että tavara päätyy jätelavalle, on harvoin tietoinen halu tuhota ympäristöä. Se on valinta, joka tehdään siksi, että meillä ei ole riittävän tehokasta tapaa muuttaa tavaraa riittävän arvokkaaksi ilman kohtuutonta vaivaa.

Ennen kuin teemme tarpeettoman tavaran kiertoon laittamisesta yhtä helppoa kuin sen lavalle heittämisestä, tulemme näkemään jatkossakin miljoonien eurojen arvoisia ”roskakasoja”. Ongelma ei ratkea pelkillä juhlapuheilla, vaan luomalla siltoja hylätyn tavaran ja uuden tarpeen välille.

Kysymys kuuluu: olemmeko todella niin varoissamme, että meillä on varaa kohdella omaisuuttamme jätteenä?