Ilmainen toimitus
Katso, paljonko ilmaiseen toimitukseen puuttuu.
60 €
ilmaiseen postitukseen
0 € ostoskorissa
60 € tavoite
Kansainvälinen päivä osuu loppukesään, mutta meillä Suomessa tilanne on huomattavasti karumpi. Suomen ylikulutuspäivää vietettiin tänä vuonna jo 1. huhtikuuta 2026. Me suomalaiset kulutamme siis laskennallisen osamme maapallon vuotuisista uusiutuvista luonnonvaroista jo kolmessa kuukaudessa. Jos kaikki maapallon asukkaat eläisivät kuten me, tarvittaisiin lähes neljä maapalloa.
Mutta miten tähän on päädytty, missä menevät maailman edelläkävijät ja mitä me voisimme oppia esimerkiksi Hollannilta?
Jos katsomme Suomen ylikulutuspäivän kehitystä viimeisen vuosikymmenen ajalta, havaitsemme että vaikka ongelmat tiedostetaan, merkittävää muutosta ei ole saatu aikaiseksi.
Vaikka Suomessa on tehty merkittäviä panostuksia uusiutuvaan energiaan ja energiatehokkuuteen, kotimainen materiaalien kokonaiskulutus on pysynyt valtavana. Suuri hiilijalanjälkemme, pitkät välimatkat, kylmä ilmasto ja korkea elintaso yhdistettynä ”osta ja heitä pois” ja ”temutus” -kulutuskulttuuriin pitävät huolen siitä, että kulutamme luonnonvaroja aivan liian vauhdikkaasti.
Pelkkä päästöjen leikkaaminen ei siis riitä, jos neitseellisiä materiaaleja (kuten metallia, puuta, muovia ja hiekkaa) louhitaan ja käytetään edelleen samaa tahtia kuin ennen.

Kun etsitään maata, joka on ottanut kiertotalouden tosissaan, katseet kääntyvät usein Hollantiin. Vaikka Hollantikin on korkean elintason ja tiheän asutuksen vuoksi kärsinut varhaisesta ylikulutuspäivästä, maassa on tehty poliittisia ja rakenteellisia päätöksiä, jotka ovat muuttamassa suuntaa nopeasti.
Hollannin valtio on asettanut kunnianhimoisen virallisen tavoitteen: Hollannin talouden tulee olla 100-prosenttisesti kiertotalouteen perustuva vuoteen 2050 mennessä, ja neitseellisten raaka-aineiden käyttö halutaan puolittaa jo vuoteen 2030 mennessä.
Miten Hollanti tekee tämän käytännössä?
Hollannissa valtio ja kunnat eivät saa enää ostaa ”mitä tahansa halvinta”. Julkisissa hankinnoissa (kuten toimistojen kalustamisessa, koulujen rakentamisessa ja infrassa) on pakolliset kriteerit uudelleenkäytölle ja kierrätettävyydelle. Kun kaupunki tarvitsee 500 työpöytää, se ei tilaa uusia Aasiasta, vaan kilpailuttaa palvelun, joka tarjoaa kunnostettuja ja kierrätettyjä kalusteita.
Hollanti on ollut edelläkävijä lainsäädännössä, joka pakottaa tuotteiden valmistajat ja maahantuojat vastaamaan tuotteidensa koko elinkaaresta. Jos yritys tuo markkinoille heikkolaatuisen huonekalun tai kodinkoneen, jonka kierrättäminen on vaikeaa, yritys maksaa siitä korkean haittamaksun. Tämä kannustaa yrityksiä suunnittelemaan tuotteita, jotka kestävät, ovat huollettavissa ja helposti kierrätettävissä.
Hollannissa kierrätyskeskukset ja ”korjauskahvilat” (Repair Cafés) eivät ole marginaalista hyväntekeväisyyttä, vaan olennainen osa kaupunkisuunnittelua. Käytetyn tavaran ostamisesta ja uudelleenkäytöstä on tehty sosiaalisesti arvostettua, helppoa ja houkuttelevaa.
Suomella on kaikki edellytykset olla kiertotalouden maailmanmestari, mutta se vaatii siirtymistä sanoista tekoihin. Tässä on kolme tärkeintä oppia, joilla Suomen ylikulutuspäivää voitaisiin siirtää viikkoja myöhemmäksi:
Suomen pitäisi asettaa Hollannin tavoin sitova tavoite neitseellisten luonnonvarojen käytön vähentämiselle. Pelkkä ilmastoneutraalius ei riitä, jos neitseellisen materiaalin sitominen tuotteisiin jatkuu ennallaan.
Suomalaisissa kodeissa, kuolinpesissä ja toimitiloissa makaa valtava määrä täysin käyttökelpoista laatuomaisuutta: täyspuuhuonekaluja, laadukasta muotoilua, kodinkoneita ja toimistokalusteita. Niiden heittäminen jätelavalle tai ajaminen polttolaitokseen on resurssien haaskausta. Kiertotaloustoimijoille tulee saada tukea (esimerkiksi poistamalla kaksinkertainen arvonlisäverotus tavaralta) ja/tai nostamalla jätemaksuja siten, että vaihtoehtoja erityisesti ehjälle tavaralle on pakko etsiä.

Tyhjennys- ja kierrätysalalla toimintatapojen on muututtava. Perinteinen ”mätetään kaikki lavalle ja viedään polttoon” -malli pitää korvata malleilla, joissa tehokkaammin ohjataan käyttökelpoinen tavara uudelleenkäyttöön hyvitys tai hyväntekeväisyysmallilla. Kun kiertotaloudesta tehdään taloudellisesti kannattavampaa kuin tavaran hävittämisestä, kuluttajat ja yritykset heräävät.